Olen huomannut, etten pysty enää edes syömishäiriöön. Luettuani jokaisen kirjastosta löytyvän kirjan syömishäiriöistä tiedän jokaisen keinon sairastaa syömishäiriötä, mutta tiedän myös jokaisen keinon olla sairastamatta syömishäiriötä. Tiedän, että olisi parasta yrittää hallita painoaan jollain muulla tavalla. Mutta toisaalta Poika vie pohjan koko syömishäiriöltä. Tiedän, etten ole hänelle sen tärkeämpi viittäkään kiloa kevyempänä, en varsinkaan jos siihen liittyy syömishäiriö.
Itse tein diagnoosin jossain vaiheessa, että olen nykyään valitettavasti liian fiksu sairastamaan syömishäiriötä. Jo sairausvaiheessa lopetin sairastamisen omasta tahdostani, en ollut koskaan edes alipainoinen. Koskaan en oksentanut, sillä luin jostain, että anoreksiaa sairastavat ovat usein laihempia kuin bulimikot, ja bulimikkojen terveyshaitat ovat usein suuremmat. Eniten harmitti, etten saanut tarpeeksi kaipaamaani huomiota. Kukaan ei kysynyt, onko minussa jotain vikana kun laihduin puolen vuoden aikana kymmenen kiloa. Toisaalta sain suurta tyydytystä siitä, että onnistuin peittämään jälkeni. Painonkin mittasin aina kun ketään ei ollut kotona. Kukaan ei ihmetellyt koulussa, etten käynyt syömässä - eihän moni muukaan käynyt.
Kommentit