Ehkä Jaakko vetää myös sen takia puoleensa, että tiedän sen voivan ymmärtää monia asioita paljon paremmin kuin Poika, vaikka Poika onkin tuntenut mut jo pitkän aikaa. Pojalle voin puhua kaikesta ja tiedän, että se kuuntelee, mutta en usko että se kuitenkaan ymmärtää täysin. Toinen on meidän projektiin liittyvät asiat. Me tehdään Jaakon kanssa samoja hommia siellä (kymmenen muun kanssa), pohditaan yhdessä mikä olis parasta. Toinen taas on opiskelu. Minä ja Jaakko opiskellaan samaa alaa ja yllättäen ainakin mun elämä on mennyt aika opiskelukeskeiseksi, joten siitä tulee puhuttua tosi paljon. On vaan helpompaa jakaa huolia ja ihania asioita opiskelusta ja tulevasta ammatista ihmisten kanssa, jotka on samassa tilanteessa. Poika ei halua opiskella. Eikä mulla ole mitään sitä vastaan, olen onnellinen siitä että Pojalla on elämässään sitä mitä se haluaa. Asiasta ei tekisi sen parempaa vaikka Poika opiskelisikin jotain, sillä vain juuri ne ihmiset, jotka ovat tässä samassa koulutusohjelmassa, voi ymmärtää kaiken.

Viikonloppu meni rennosti. En juurikaan jaksanut pohtia Jaakon seurassa, miltä näytän; en ilmeitäni, en eleitäni. Vitsailinkin. Ja kuten jo aiemmin sanoinkin, me juteltiinkin. Arkisista aiheista tietenkin, mutta silti. Ja oltiin välillä pieniä hetkiä jopa kahdestaan. Vaikka teki välillä mieli juosta karkuun niistä tilanteista, en kuitenkaan lähtenyt.